Tuutikit      
  

Opettaja:
Tiina Syyrilä

  TUUTIKIT- ryhmässä (5-6 vuotiaat) käsitellään lapsiin itseensä ja heidän lähiympäristöönsä liittyviä asioita. Opetuksessa tutustutaan suomalaiseen lasten kulttuuriin, sen taiteilijoihin sekä lasten satuhahmoihin. Lapsia rohkaistaan puhumaan suomea yhteisissä keskustelu- ja leikkituokioissa. Harjoittelemme tarinan kertomista kuvien perusteella ja tarinan värittämistä edelleen lumipallotekniikalla.

Tavoitteena on oppia sanomaan suomalaiset kirjainäänteet ja oppia yhdistämään oikea kirjainmerkki oikeaan äänteeseen. Näin pyrimme saavuttamaan hyvät valmiudet lukemaan opettelemiseen. Harjoittelemme myös lyhyiden tavujen ja sanojen muodostamista, sekä helppojen tavujen järjestämistä sanoiksi. Sanavarastoa vahvistetaan teema-alueittain, kuten edellisenäkin vuonna, mutta aihealueita laajennetaan ja/tai syvennetään. Teema-alueet mukailevat suomalaisen esiopetuksen käyttämiä aiheita.

Harjoittelemme perustaidoista:
Numerot 1-50, oikea-vasen, viikonpäivät, vuodenajat, perus- ja välivärit, kohteliaisuusfraasit, sanat :"lasket yhteen" "plus","vähennät","miinus","yhteensä", kellosta tunti ja puoli tuntia, kuunnellaan kuukausien nimet.
Opetellaan tunnistamaan Suomenlippu ja Suomen maan karttakuvio muiden joukosta. Opetellaan löytämän kartasta Helsinki ja joku itselle tärkeä paikka Suomessa.

Kotitehtävät sisältävät mekaanisia äänneharjoituksia ja pieniä tehtäviä erilaisilta lasten internetsivustoilta.

 
>>>  
  in English
  © Kingstonin Suomi-koulu 2007 
Rekisteröity hyväntekeväisyysyhdistys (Englanti ja Wales) nro 1076074